Rintamamiestalot ovat hyvä esimerkki sodanjälkeisestä rakentamisesta. Rintamamiestalo oli eräänlainen uuden elämän symboli sodan loputtua.
Millainen on tyypillinen rintamamiestalo?
Tyypillinen rintamamiestalo on kaksikerroksinen puutalo. Usein rintamamiestalot muistuttavat paljon toisiaan. Rintamamiestalo on tyyppitalo, jolle ominaista on kaikkien asuintilojen sijoittaminen savupiipun ympärille. Rintamamiestalon rakentamisessa ja suunnittelussa keskeistä oli funktionaalisuus ja nämä talot olivat perinteistä suomalaista asuintaloa pienempiä, sillä ne suunniteltiin usein vain ydinperheelle. Edelleen Suomessa on runsaasti vanhoja rintamamiestaloja.
Millaisia olivat 1920-1970-lukujen kerrostalot?
Suurin osa Suomen kerrostaloista on rakennettu toisen maailmansodan jälkeen. Joitakin kerrostaloja on kuitenkin rakennettu jo 1900-luvun alkupuolella, erityisesti Etelä-Suomessa. Joidenkin arvioiden mukaan parhaat kerrostalot on tehty jo 1920-1930-luvulla ja huonoimmat 1970-luvulla.
Monen suomalaiskaupungin kaupunkikuvaa hallitsevat 1960- ja 1970-luvuilla rakennetut kerrostalot. Erityisesti 1960-luvun alkupuolella rakennettuja kerrostaloja pidetään hyvälaatuisina, mutta monet 1960- ja 1970-luvulla rakennetut elementtitalot ovat niin huonossa kunnossa, että jopa niiden purkamista mietitään. Joitakin näinä vuosina rakennettuja kerrostaloja on jo purettukin, mikä voi olla vaikea paikka taloissa asuville ihmisille. Toisaalta monella 1960-1970-luvun kerrostalossa asuvalla ei ole vahvoja tunnesiteitä kotiinsa, joka usein muistuttaa montaa muuta suomalaista kerrostaloa. Lisäksi moni suomalainen asuukin mieluummin uudessa kerrostaloasunnossa kuin vanhassa.
1960-1970-lukujen rakentaminen keskittyi erityisesti lähiöihin. Toisen maailmansodan jälkeiselle kaudelle tyypillistä olikin lähiöihin rakentaminen. Lähiörakentamisen suurin syy oli maaltamuutto. Lähiörakentamisen huippuvuoden olivat 1970-luvun alussa. 1960- ja 1970-luvulla rakennetut asunnot olivat usein väljempiä kuin aiemmin rakennetut. Myös perheet saattoivat olla suuria maalta kaupunkiin muutettaessa.
Monia 1960-1970-luvulla rakennettuja kaupunkikeskuksia on uudistettu, mutta moni on myös säilynyt varsin ennallaan. Pienemmille kaupungeille ja kylille onkin ollut tyypillistä ihmisten muuttaminen suurempiin kaupunkeihin ja palveluiden vähentyminen. Kun ostovoimaisia asukkaita ei juurikaan ole, ei myöskään rakenneta uutta.
1980-1990-luvun rakentamisen ominaispiirteitä
1980-luvulle tultaessa rakentamisen painopiste siirtyi omakoti- rivi- ja paritaloihin. 1990-luvulta lähtien ekologisuus ja viihtyisyys nousivat entistä tärkeämmäksi asuntoja suunniteltaessa ja rakennettaessa. Yhtenä 1990-luvulta alkaneena trendinä voidaan pitää entisten teollisuusalueiden muuttamista asuinalueiksi. Esimerkkeinä tällaisista alueista voidaan pitää Helsingin Herttoniemeä, Ruoholahtea ja Vuosaarta.
2000-luvun alun rakentamisen ominaispiirteitä
2000-luvulla energiatehokkuus ja ympäristöasiat nousivat entistä tärkeämmiksi rakentamisessa. Lasi on entistä tärkeämpi elementti 2000-luvun taloissa. Yksi tyypillinen 2000-luvun trendi rakentamisessa on myös suurten ostos- ja viihdekeskusten rakentaminen. Esimerkkeinä näistä ovat Iso Omena Espoossa tai Skanssi Turussa.
Yksi suurista ongelmista suomalaisissa rakennuksissa ovat kosteusongelmat. Esimerkiksi monia kouluja on jouduttu sulkemaan kosteus- ja homeongelmien takia. Myös rakentamiseen ja remontteihin kuluvat kustannukset ovat usein Suomessa erittäin suuria, varsinkin putkiremontti voi tulla asukkaille todella kalliiksi, ja monissa taloyhtiöissä käydäänkin todella kiivasta keskustelua putkiremonttiin liittyen.
